tiistai 29. marraskuuta 2011

Peruna-kikhernecurry

Mieli teki jotain tulista ja kaapista löytyi muutama viimekesäinen peruna, purkki kikherneitä, soijakermaa ja riisiä. Meinasin jo lähteä kauppaan hankkimaan lisää aineksi, kun currytahnaakaan ei ollut mutta sitten päätin, että tällä on pärjättävä. Keitin perunat ensin erikseen ja sekaan kiehumaan meni myös lehtikaalia.



Samaan aikaan paistoin kattilan pohjalla öljyn seassa sipulia, korianterin siemeniä, chiliä, tulista paprikajauhetta ja curryjauhetta. Kun perunat olivat kypsiä, kaadoin ne kattilaan. Päälle pieni purkillinen soijakermaa ja kikherneet. Lisäsin vielä muutaman tomaatin ja annoin hautua hetken.

Hyvä pikaruoka!

torstai 17. marraskuuta 2011

Ravintolapäivä

Ylihuomenna on taas ravintolapäivä. Viimeksi kun päivä järjestettiin loppukesästä, käytiin Vallilassa pihakirppiksella ja samalla syötiin mahtavaa tomaattikeittoa. 


Jono kasvoi välillä pitkäksi mutta ruokaa riitti. 


Mukaan sai leipää ja omenoita sekä keiton päälle yrttibasilikakastiketta.

Mekin osallistutaan sitten, kun on niin lämmintä, että pihalla pystyy syömään. Lauantaina ei onneksi tarvitsekaan tehdä itse, koska Linda, Taru ja Ellu valmistavat Ansassa tapaksia ja tousteja.
http://www.ansa-kauppa.com/ Me mennään siis sinne.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Lohiwokki

Tehtiin jonkun aikaa sitten lohiwokkia samaan tyyliin kuin kesällä teriyakilohta. Kalapalat kävivät siis teriyakikastikkeeseen sekoitettuna uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia. Sillä välin keitin nuudelit ja paiston wokkipannussa pinaattia, chiliä, vihreää paprikaa ja sipulia. Päälle tuli muistaakseni limeä, mustapippuria ja suolaa.



Sitten kaikki vain sekaisin. Lastenversiossa korvattiin kaikki muu paitse lohi ja nuudelit taas kerran ketsupilla.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kurpitsansiementahna ja mansikka-avokadomousse

Kaksi erilaista tehosekoittimen avulla valmistuvaa juttua on saanut viime aikoina suuren suosion.

Kurpitsansiementahnan mainitsin jo kesällä mutta nyt olen lisännyt reseptiin siementen, oliivi- tai avokadoöljyn, suolan ja veden seuraksi myös valkosipulinkynnen ja chiliä. Tuollainen yksi pussi kurpistansiemeniä riittää oikein hyvin ja menevät tehosekoittimessa aika tasaiseksi massaksi.


Ruohonjuuresta ostin myös hamppujauhetta ja viimeisimpään versioon lisäsin sitäkin pari lusikallista. Ihan huippua leivän päällä mutta kovin paljoa ei kannata tehdä, koska menee parissa päivässä pilalle.


Mansikka-avokadomoussen olen puolestaan alunperin kopioinut Silvopleestä mutta käytämme selvästi kotona enemmän avokadoa, sillä tästä tuli parempaa. Kulhoon vain jäisiä mansikoita muutama desi, yksi kokonainen tosi kypsä avokado ja banaani (plus ehkä hiukan vettä jotta tulee juoksevampaa). Sitten vain sekaisin. Maistuu sorbetin ja smoothien välimuodolta.



Ollaan syöty tätä aivan kamalasti ja mietittiin, että saattaisi sopia johonkin jälkiruokaan myös, ehkä suklaan kanssa. Täytyy kokeilla.



Uutelasta löytyi vielä siirtolapuutarhojen liepeiltä kukkia!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Aamiainen Kööpenhaminassa

Vihdoin oli vuoden ramppaamisen jälkeen yksi rauhallinen aamu Pohjoismaiden suosikkikaupungissa. Tanska on työn kautta tuttu mutta vapaa-ajan suhteen vieras, joten viikonloppu Susin ja Larsin häissä oli oikein kohdallaan.



Susi ja Lars juhlivat ensimmäistä päiväänsä avioparina maailman parhaassa brunssipaikassa.
http://paludan-cafe.dk/


Paikka oli halpa ja opiskelija-alennusta saa kuulemma ainakin kaljasta.



Hääkimppu oli aamullakin mukana.