sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Synttärit osa 1: Alkuvalmisteluja

Tänään Iisa täyttää viisi, joten päätimme tehdä jo edellisenä iltana muffinseja. Taikinan reseptiksi kelpasi ensimmäinen, joka googlen avulla löytyi. http://www.kinuskikissa.fi/category/muut-makeat-leivonnaiset/muffinssit/. Daim suklaan sijaan laitettiin kuitenkin pähkinasuklaata ja kaakaojauhetta ei ollut joten se jätettiin pois.



Tässä syntyy suklaarouhetta.



Suklaa sekoitettiin taikinaan kuuden käden voimin. Kaikenkokoiset palat kelpasivat.




Kun muffinssit olivat jäähtyneet, niiden pinalle levitettiin sokerikuorrutetta suoraan purkista. Karkit oli helppo liimailla päälle. Tälläinen porukka syntyi.



Tässä kuulemma Pöpö, Anna, Pekka, Iisa ja muita. Taikinakin onnistui aika hyvin, vaikka ei paljoa noussutkaan.